Kapita, taloyhtiön ja asukkaiden omaisuuden turvaksi

Tietoa meistä

Kapita - Taloyhtiöiden palveluksessa

Kapitan perustaja ja yrittäjä Eila Repo, MBA (2015), tradenomi (2009) ja kiinteistönvälittäjä (2011), on koulutettu ja kokenut kiinteistöalan ammattilainen. Arvokasta tietämystä ja kokemusta on myös markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja viestinnästä.

Kapitan liikeidea syntyi Turun ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (MBA Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen 2013 - 2015) suorittamisen aikana. Opinnäytetyön toimeksianto tuli turkulaiselta suurelta taloyhtiöltä. Aiheeksi muotoutui ” Taloyhtiön osakaskysely arvonnousun strategian pohjaksi”.

Kyselyn tulosten avulla taloyhtiön hallitus sai suoraa palautetta siitä, mikä oli parannettavaa taloyhtiön toiminnassa, miten taloyhtiöstä osakkaiden mielestä tulisi huolehtia ja millaista toimenpidelinjaa osakkaat kannattavat.

Tulosten perusteella voidaan taloyhtiölle laatia myös strategia, jonka toteuttamisen takana ainakin suurin osa osakkaista on. Meidän suomalaisten suurin omaisuuserä on useimmilla omistusasunto. Sen arvosta on hyvä pitää huolta.

Jokainen, joka on kuulunut taloyhtiön hallitukseen, tietää miten vaikeaa on saada selville taloyhtiön osakkaiden todelliset tarpeet ja toiveet taloyhtiön kehittämisestä. Kapita on avain yhteisölliseen taloyhtiön kehittämiseen.

Anna Kapitan auttaa taloyhtiötäsi sen arvon säilyttämisessä!

© Kapita